Kuva Levónista ja Sarasta: Mikko Levón (oik.) vitsailee festivaalin H2Ö-nimen olevan Kölnin veden kemiallinen kaava. Tuomas Sara halusi tuoda nimeen merellisyyttä. (Kuvaaja: Ellinoora Sandell)

Katso myös

KATSO www.h2ofestival.fi

H2Ö porskuttaa kohti kolmatta kesää: Hortoilemalla parhaat elämykset

20.05.2016 / Kesälehti - Ellinoora Sandell

– Emme järjestä tietoisesti vaihtoehtoista, koska sitten se ei enää olisi sitä. Festivaalilla on vain musiikkia, josta itse pidämme, kuvailee ohjelmatuottaja Mikko Levón H2Ö-festivaalia.

Levón ja H2Ö:n vastaava tuottaja Tuomas Sara ovat järjestäneet Turussa erilaisia klubi-iltoja jo kauan ennen vuoden 2014 ensimmäistä H2Ö:tä.

H2Ö on myös miesten Uittamolla järjestämän Ilmiö-festivaalin (2009–2013) perillinen. Ilmiöstä inspiroituneena he halusivat luoda festarin muualle.

– Olimme kierrelleet ympäri Turkua etsien hyvää paikkaa, mutta sellaista ei löytynyt. Loistava alue on festarille tärkeä. Kun kävimme Ruissalon telakalla, paikka kolahti heti, Sara muistelee.

H2Ö on ensimmäinen Turun telakka-alueella järjestetty yleisötapahtuma. Sara kertookin, että on vaikea kuvitella haastavampaa paikkaa toteuttaa festivaali. Telakka on yhä toiminnassa, joten tilanteet muuttuvat koko ajan ja rakennuksia remontoidaan ja puretaan.

– Viikkoa ennen festaria keskelle aluetta saattaa tupsahtaa remontoitava alus. Mutta näiden kanssa on vain elettävä, hymähtää Tuomas Sara.

Hipeistä hipstereiksi

Ensimmäisenä vuonna tuottajalla oli myös täysi työ lupaprosessin kanssa. Oltuaan yli 30 virkamiehen, joista monet suosittelivat hautaamaan idean, kanssa yhteyksissä Sara sai lopulta luvat kuntoon.

Tällaisessa byrokratiasotkussa olisi vähemmän sinnikkäämpi jo luovuttanut, mutta 12 hengen tuotantoryhmä on nyt todistanut alueen toimivan yleisötapahtumapaikkanakin.

Tuomas Sara kertoo, että tulevana kesänä festivaalialue on tehty kävijöille logistisesti sujuvammaksi ja erityisesti anniskelujärjestelyitä saadaan parannettua.

H2Ö on festivaali, jossa yleisöä yhdistää ajatusmaailma – ei ikä. Hengenheimolaisikseen Sara ja Levón nimeävät Jättömaan Kouvolassa, Naamat Muuramessa ja Bättre Folkin Hailuodossa.

– Ilmiön aikaan olimme hippejä, H2Ö:ssä meitä kutsutaan hipstereiksi. Meitä yritetään tunkea hesalaiseen Flow-muottiin, mutta samaistumme enemmän pienempiin festivaaleihin, Levón kommentoi.

Festivaali on elämys

Ohjelmatuottaja Mikko Levón saa päivittäin keikkamyyjiltä yhteydenottoja. Hän ei kuitenkaan ole vuosien aikana kiinnittänyt montaa artistia sitä kautta.

– Eksyn usein sattumalta keikoille niin Suomessa kuin maailmallakin. Espanjalaiseen Hindsiinkin törmäsin lontoolaisessa kahvilassa. En ollut koskaan kuullut bändistä, mutta suostuin menemään keikalle. Koska he olivat älyttömän hyviä, vaihdoin H2Ö-buukkaushatun heti päähäni, kertoo Levón.

Tuomas Sara kommentoi H2Ö:ssä olevan paljon artisteja, joista tuotantoryhmän jäsenet Mikkoa lukuunottamatta eivät ole kuulleetkaan.

– Mutta festarin hienointa antia onkin, kun vain lähtee hortoilemaan, eikä etene aikataulun mukaan keikalta toiselle.

Tänä vuonna Levón on saanut kasattua ohjelmistoa ongelmitta ja kutsunut koolle myös edelliskesiä enemmän ulkomaisia artisteja.

500 vapaaehtoisen voimin

Parhaimpia H2Ö-muistoja kysyttäessä Mikko Levón kertoo nauttineensa säätämisestä, joka tapahtui Kari Peitsamon esiintymisen kulisseissa.

Tuomas Sara muistaa ensimmäisen festivaalilauantain rankkasaderintaman, joka kuitenkin pyyhkäisi ohi ja täytti taivaan valtavalla kaksoissateenkaarella.  

H2Ö etenee vuosi kerrallaan. Koska toiminta perustuu paljolti vapaaehtoisuuteen, joka kesä on vain tarkoitus tehdä mahdollisimman hyvä festivaali.

– Kun festari on pienempi, on helpompaa olla erilainen. Tärkeää on tehdä pientä festivaalia, joka voi myydä loppuun, Sara pohtii ja uskoo tänä kesänä loppuunmyydyn festarin olevan realistinen haave.

Ellinoora Sandell

INFO
H2Ö-festivaali järjestetään Turun Ruissalon telakalla 22.–23. heinäkuuta.
Esiintyjinä mm. Mercury Rev (US), Dungen (SE), Hinds (ES), Piirpauke ja Jätkäjätkät. Ohjelmisto täydentyy vielä.
Festivaalia värittävät myös monitaideohjelmat performansseista työpajoihin.
Lisää tietoa festivaalin kotisivuilta www.h2ofestival.fi - ks. linkki ohessa.





























Mobile on turkulainen
kaupunkilehti ja tapahtumakalenteri.

Mobile-Kustannus Oy
Brahenkatu 14 D 94
20100 TURKU
Puh. 045 656 7216

Copyright © 1999-2016 Mobile-Kustannus Oy