Turkulaiset Ilari Aalto ja Elina Helkala neuvovat tuoreessa kirjassaan kuinka kulkea, minne mennä ja mitä ostaa jos aikoo piipahtaa kesälomareissullaan keskiajassa.

Matkaopas keskiajan Suomeen on vähän erilainen matkaopas. Se kun opastaa parhaat kohteet ja bilepaikat siellä, minne ei takuulla pääse. Kirjoittajatkin ovat käyneet kohteessaan vain lähdekirjallisuuden ja mielikuvituksen siivin. No, Turussa toisaalta keskiajassa voi käydä monessa paikassa edelleen.

Millaisia asioita keskiajassa matkaavan sitten tulisi kirjan perusteella ottaa huomioon?

Keskiajan paras bilepaikka Suomessa oli tietenkin Turku monine kievareineen ja majoittumispaikkoineen. Turun majapaikoista Pyhän Kerttulin kilta saa kehuja, mutta myös kritiikkiä kirppujensa ja likaisten petivaatteiden tähden. Markkinapäivät olivat hyviä hetkiä piipahtaa kaupungissa, mutta komein tapahtuma oli Kilpeinkatselmus helmikuun viimeisenä. Tapahtuma turnajaisineen oli hieno näky. Mainittakoon, että ritareiden asemiespalvelijoita kutsuttiin soineiksi.

Matkaopas kiittelee turkulaisiakin kohtuullisen puhtaiksi. Saunoja oli paljon ja tukkaa kammattiin ahkerasti täiden ja muiden kiusankappaleiden häätämiseksi. Muotitietoiset kaupunkilaisnaiset nyppivät kulmakarvojaan eikä edes häpykarvojen poistaminen ollut kuulemma ennenkuulumatonta!

Aivan kuten nykyviikonloppuisin, keskiajallakaan tarpeiden tekeminen keskellä kaupunkia ei ollut kauhean paheksuttavaa. Tien (tai kadun) varressa tarpeillaan olevaa henkilöä ei kuitenkaan ollut hyvän tavan mukaista tervehtiä. Ei siis näin: ”Terve Olavi, paskallako oot?”

Keskiajan Suomeen ei saanut matkavakuutuksia, ja sairaanhoito oli pahasti retuperällä. Kannatti siis pidättäytyä sairastumasta, ellei halunnut päätyä Pyhän Yrjänän hospitaaliin Aninkaisissa – ja matkaoppaan perusteella ei kannattanut haluta. Kansa uskoi, että tauteja oli kahdenlaisia: panentatauteja ja jumalantauteja. Panentataudeista oli mahdollista parantua. Nimi ei kuitenkaan viitannut sukupuolitauteihin vaan siihen, että ne oli aiheuttanut haltija tai pahansuopa ihminen.

Matkalaisen kannatti myös olla tarkkana, ettei mennyt kehumaan kenenkään lapsen ulkonäköä, koska saattoi käydä niin, että äiti sylkäisi maahan tai totesi, että ”Vittu suuhuis, leppänen palikka painimeks!”.  Näin estettiin pahan silmän vaikutus. Voisi toimia nykyäänkin, ei sillä.

Valitettavasti matkalaisen, kuten kaikkien muidenkin, elämää ja ilonpitoa rajoitettiin monin tavoin lainsäätäjän toimesta. Esimerkiksi pitoihin oli kiellettyä mennä kuokkimaan, mutta yhtä lailla oli kiellettyä kutsua niihin liikaa ihmisiä. Kauppaa piti käydä kaupungin omien porvareiden kanssa, ja se kuinka paljon ja mitä sai ostaa, riippui varallisuudesta: esimerkiksi alle 20 markkaa omistavat eivät saaneet ostaa nahkoja eivätkä vuotia. Sääntö-Suomi on siis ollut voimissaan jo kauan ennen nykyaikaa.

Kun nykyään työnantajat marisevat helatorstain tai loppiaisen sijaitsemisesta keskellä viikkoa, niin aikoinaan oli helppoa kun oli niin valtavasti pyhäpäiviä jolloin matkustaa: erilaisia pyhimysten päiviä, jolloin työnteko oli ankarasti kielletty, oli vuodessa yli neljäkymmentä!

Pidemmillä matkoilla (jos oli menossa Turusta vaikka Tarvasjoelle saakka) matkalaisen varustukseen ei kuulunut matkalaukkua, vaan ainakin seuraavat: pitkäjousi petoja varten, keihäs itsepuolustukseen, tulukset, puukko sekä kirves tielle kaatuneiden puiden pilkkomiseen ja siltojen korjaamiseen; Liikennevirasto kannusti selvästi siihen aikaan kansalaisia omatoimisuuteen.

Ja lopuksi: Mikäli haluaa soluttautua aikalaisten joukkoon on puhuttava heidän tavallaan. Esimerkiksi ”Anteeksi, missä on lähin majatalo?” kääntyy näin: ”Hyvä mies/vaimo, kussa makaapi lähimmäinen vieraanholhoojan huone, jossa matkamies voipi kestätä?”

Roope Lipasti

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena 2015.