Mikael Andersson (Stefan Karlsson) päätyy uudessa elämässään suuriin valintoihin. (Kuvaaja: Otto-Ville Väätäinen)

Kotiin kansankotiin

19.09.2014 / Teatteri

Ruotsalaiset on erilaisia. Ne tykkäävät melko samanlaisesta kuin suomalaiset, mutta kuitenkin just toisenlaisesta. Niin kuin että silakat syödään happamina, mutta salmiakkia kuitenkin vieroksutaan.
 
Mikko Virtasta on ensimmäisen ruotsinlaivamatkansa vadelmavenekarkkiövereistä lähtien kiehtonut ruotsalaisuus ja nyt hänen kutsumuksensa on tulla ruotsalaisten kanssa samanlaiseksi eli oikeaksi ruotsalaiseksi.

Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan (josta ilmestyy pian myös elokuva) perustuva näytelmä Vadelmavenepakolainen saa ensi-iltana Kaupunginteatterin remontin toisessa väistötilassa, Linnateatterin neljännessä kerroksessa.

Näytelmän ohjaa ennenkin Nousiaisen kyydissä ollut Alexis Meaney (Metsäjätti Kansallisteatterissa) ja Mikko Virtasen roolissa nähdään Stefan Karlsson. (ae)
 
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen. Ensi-ilta Turun kaupunginteatterin väistätilassa Linnateatterissa keskiviikkona 24. syyskuuta.  











 






Mobile on turkulainen
kaupunkilehti ja tapahtumakalenteri.

Mobile-Kustannus Oy
Brahenkatu 14 D 94
20100 TURKU
Puh. 045 656 7216

Copyright © 1999-2015 Mobile-Kustannus Oy