Pitkinä talvi-iltoina monen tekee mieli hiljentyä hetkeksi lasillisen ääreen. Kirjallisuus tarjoaa hyviä vinkkejä sopivan drinkin löytämiseen. Samasta lähteestä löytyy apua myös silloin, kun drinkkejä tulee otettua turhan monta.

Kirjallisuuden alkoholinkäytölle antamat ohjeistukset vaihtelevat jyrkän kielteisistä ylistäviin. Ensin mainitun lähestymistavan valinneilla kirjailijoilla ensimmäistä lasillista seuraa väistämätön kohti katuojaa ja kuritushuonetta johtava alamäki, josta ainoastaan Herran armo voi onnettoman juomarin pelastaa. Tämän ajattelutavan antiteesi löytyy Luis Bunuelin (”ihmiselämä ei riittäisi alkoholin kaikkien hyvien puolien luettelemiseen”) ja Homer Simpsonin (”alkoholi on syy ja ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin”) ajattelusta.

Suoraan saarnaavan kirjallisuuden kyljessä elää erityisesti Ruotsissa erittäin elinvoimaisena salasaarnaava lajityyppi. Esimerkiksi Henning Mankellin luterilaista ahdistusta luotaavissa Wallander-dekkareissa päähenkilön normaali vuorokausi sujuu seuraavasti: 16 tunnin tuloksettoman työpäivän jälkeen Wallander tuntee ahdistusta, jonka hän laukaisee juomalla itsensä juovuksiin ja palaa taas töihin kolmen tunnin yöunen jälkeen.

Alkoholiin myönteisemmin suhtautuva kirjallisuuden traditio voidaan puolestaan lähestymistapansa perusteella jakaa kolmeen lajityyppiin: hienostunut, boheemi ja härmäläinen.

Hienostuneen nautiskelun kuvauksia löytyy eritoten englantilaisen yläluokan kirjoittamista romaaneista. Dorothy L. Sayersin mestarietsivä Lordi Peter Wimsey siirtyy mielellään illallisen jälkeen ystäviensä kanssa kirjaston puolelle nauttimaan hyvän sikarin ja lasillisen vuosikymmeniä vanhaa portviiniä.

Wimseytä villimpää menoa kaipaavien kannattaa hakea innoitusta Raymond Chandlerilta, jonka Pitkät jäähyväiset -romaanin alun lähes uskonnollisia sävyjä saava kuvaus uuteen iltaan heräävästä baarista saa miettimään, kannattaako perjantai-iltaa sittenkään viettää kotona: ”Tulehan jo, Wade, lähdetään tutustumaan paikkoihin missä emme ole koskaan ennen olleet ja minne emme siellä käytyämme enää koskaan palaa.”

Boheemikirjallisuuden maailmassa kaikki tapahtuu Pariisissa ja juomia on vain kolmea sorttia: absinttia, absinttia ja absinttia. Näin runoilee aiheesta August Strindberg: ”Meri on vihreä, niin synkän absintinvihreä; se on karvas kuin magnesiumkloridi ja suolaisempi kuin natriumkloridi; se on siveä kuin kaliumjodidi; ja unohduksen, unohduksen suurista synneistä ja suurista suruista suovat ainoastaan meri ja absintti.”

Boheemin tuolle puolen matkataan kotimaisessa kirjallisuudessa, jonka suhde alkoholiin muistuttaa Mika Waltarin romaanihenkilöiden naissuhteita, joista ei koskaan seuraa mitään hyvää, mutta joita ilmankaan ei oikein pysty elämään.
 
Seuraava päivä

Koska kaikki suomalaiset eivät vielä ole kohtuuden ystäviä, huomaa moni seuraavana aamuna nauttineensa liikaa. Terveysalan asiantuntijoiden vastaväitteistä huolimatta moni uskoo homeopatiaan, missä pieninä annoksina nautitut myrkyt muuttuvat lääkkeiksi. Reijo Mäen yksityisetsivä Jussi Vares esimerkiksi hoitaa krapulaansa Talonmiehen vapaapäivällä (jallukola ilman kolaa): ”Pehmeä lämpö hiipi jäseniin ja puudutti aivoja, jotka olivat saaneet tämän pitkän päivän aikana yliannoksen purtavaa. Jussin henkisen hetekan ruosteisina natisevat niitit, saumat ja muut liitokset tuntuivat kovasti pitävän tällaisesta voitelusta.”

Vaikka Vareksen itsehoitometodia ei voi suositella kotona kokeiltavaksi, niin se on silti lasten leikkiä verrattuna Waltarin Komisario Palmun erehdyksessä kuvaaman miljonäärin Bruno Rygseckin tapaan hoitaa kohmeloaan absintilla.

Waltari on muutoinkin romaaneissaan käsitellyt toistuvasti kohtuuttoman juomisen seurauksia. Pysäyttävin näistä lienee Antti Tykinvalajan kuvaus tilastaan viiden viikon rälläämisen jälkeen: ”…anna minun edes kerran hörpätä tuopistasi, sillä kirkas punainen ruokaviini tuskin voi minua vahingoittaa sen enempää kuin jo olen vahingoittanut sieluani ja ruumistani. Olkoon se viimeinen kerta ja kohdatkoon minua Jumalan kauhein rangaistus ja kaikkien hyvien ihmisten ylenkatse, jos tämän päätöksen rikon, eikä tuon tuopillisen jälkeen pidä enää tuleman viinin tilkkaa huulteni yli, vaan nimenomaan muskottiviinistä vannon pyhimmän valan, että jos vielä kerran sitä maistan, menen ja hirtän omin käsin itseni.”

Matti Mäkelä

Pikkujouluja vietetään marras- ja joulukuussa.
Tipaton tammikuu 1.1.-31.1.2010.